Tervetuloa Kirsin (äiti) ja Emman (tytär) nukkisblogiin.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Olenko jo kertonut, että sisareni on hurahtanut?

Niin, olenkohan jo kertonut teille, että sisareni tässä taannoin ihasteli Emman ja minun aikaansaannoksia sekä Emman 1:12 nukkekotia ja lausui ne maagiset sanat "mä tahdon kans"!

No, jos minulla on jo vaikka kuinka sisustustavaraa ja huonekalujakin chabby chic/maalaisromanttinen talooni, ei minulla vielä ole taloa. Mutta sisareni, joka lausuttuaan haluavansa myös, osti samoin tein talon! Se on oikein ihana, kartano suorastaan, mutta ei hänellä reppanalla ole siellä kuin yksi meiltä saatu hyllykkö, nuken rattaat, taulu ja tyyny :) Mutta siitä se lähtee.

Yhtenä iltana sisko oli sitten päästänyt luovuutensa valloilleen ja huovutti minullekin nätin sydän-maton sekä Emmalle tyynyn ja taulun.


Oikeasti on tosi ihanaa, että myös siskoni lähti mukaan harrastamaan tätä, sillä me voimme tehdä yhdessä ja lisäksi tiedämme molemmat, että ihania synttäri- ja joululahjoja on luvassa :) Olen muutenkin huomannut viime aikoina, että tämä harrastus puree yhteen jos toiseen ihmiseen. Kuulostellaanpa, kyllä ne alkaa putkahdella blogeissa esille...

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Minä vietän lauantain oikein hyvässä seurassa ja hyvän teeman puitteissa eli olen Espoossa ristipistotapaamisessa. Mukaan otan yhden joulumallin, josta teen taulun ihan 1:1 koossa eli meidän kotiin.

2 kommenttia:

  1. Tämä hurahtaminen on jännä juttu. Meillä kun ensin hankki äiti talon, olin mukana tässä hommassa. Sitten kiertelin kirppareita ja hankin hänelle kaikkea kivaa kunnes kirpparilla tuli se talo minuakin vastaan. Talo suorastaan huusi minulle että tule ja osta, ja niinhän mie tein. Aloin kirjoittelemaan blogiakin jolloin toisella paikkakunnalla asuva äiti näki mitä milloinkin olin ostanut tai tehnyt. Lopulta valjastin äitinkin kirjoittelemaan minun kanssa blogia yhdessä, ja niin se sitten hurahti blogeilemaan. Toivotankin teidän äiti tytär valjakolle paljon minionnenhetkiä ja jatkakaa muiden hurauttamista!

    VastaaPoista
  2. Wau! Tuo "virus" taitaa olla tarttuvaa sorttia.

    VastaaPoista